9.5.2011 77 kg 23.10.2011 72 kg 16.11.2011 70kg 27.11.2011 69kg 30.7.2012 68kg 8.8. 2012 66kg

perjantai 24. elokuuta 2012

Lomakilot karistettu

Olen nyt vihdoin saanut pudotettua lomalla kertyneet kilot. Itse asiassa ne lähtivät jo parissa päivässä, heti kun palasin kevyeen ruokavalioon.

Paino on nyt jumittanut 66 monta päivää, vaikka olen syönyt tosi vähän ja liikkunut aika paljon. En ymmärrä.

Päätin, etten viikonloppuna mene ulos. En halua, että paino nousee nyt grammaakaan, kun juuri olen päässyt siihen pisteeseen, josta lähdin liikkeelle. Vähän surullista, etten elokuussa oikeastaan ole laihtunut yhtään.

perjantai 17. elokuuta 2012

Takapakkia

Olin viikon perheen kanssa ulkomailla. Söin paljon ja epäterveellisesti, olo on nyt turvonnut ja jotenkin tunkkainen. Painokin oli noussut viikossa 2kg. Huomenna aion mennä lenkille ja palata taas kevyeen ruokavalioon. Maanantaina alan taas kesätauon jälkeen käydä salilla. Haluan saada lomakilot mahdollisimman nopeasti karistettua.

Vaikka olenkin nyt lihonnut pari kiloa, niin ilmeisesti näytän ainakin jonkun verran laihtuneelta. Törmäsin tänään tuttuuni, jonka olin nähnyt viimeksi kesän alussa. Hän totesi, että näytän hoikistuneelta.

Kouluni jatkuu syyskuun alussa. Tavoitteenani on painaa silloin alle 65 kiloa.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tuntuu uskomattomalta, että olen painanut joskus yli kymmenen kiloa enemmän. En edes muista, miltä silloin näytin, koska välttelin kameroita, eriyisesti kokovartalokuvia. On muutenkin kummallista, miten omaa laihtumista ei oikeastaan edes huomaa. Kun katson peiliin, näen edelleen itseni saman kokoisena kuin ennen.

Sovitin tänään farkkuja, jotka eivät ole mahtuneet muutamaan vuoteen. Tänään ne yllättäen sujahtivat jalkaan. Tuntuu ihmeelliseltä, että olen todella pystynyt tähän.

Tiedän, että vielä on edessä pitkä matka 60kg:n tavoitteeseen, mutta tiedän, että pystyn siihen.


Viime viikot olen syönyt kevyesti, vain salaatteja ja hedelmiä. Nälkää en ole pahemmin tuntenut, joten tällä linjalla aion myös jatkaa. Liikuntaa pitäisi toki harrastaa enemmän. Ehkä syksyllä saan itseni käymään taas enemmän salilla. Kesällä ei ole vain huvittanut.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kesä on melkein ohi. Ihme, etten tänä kesänä ole lihonut, vaan tällä hetkellä paino on 68kg. Puoleen vuoteen en ole oikeastaan laihduttanut ollenkaan. Tänä syksynä aion kuitenkin jatkaa laihduttamista ja pudottaa painoa 8kg. Tahdon olla taas hoikka ja kaunis.